sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Helppo harmoninen peitto

Tällä ohjeella syntyy moderni, kaunis ja lämmin peitto.

Ohutta merinovilla-akryylisekoitelankaa (Merino Gold 100g), taisi mennä 6 kerää (vai 9:n?).

Helppo tehdä tv:tä katsoessa! Luo 75 silmukkaa, neulo aina oikein, 2 kerrosta yhdellä ja 2 toisella värillä. Yhteensä 69 raitaa (toista "keskiväriä" siis 34 raitaa), se väri jolla aloitti myös lopettaa.

Peittoon menee 3*6 tai 4*8 neliötä riippuen halutusta koosta. itse asettelin raidoiksi, mutta voi sommitella muutenkin. Tärkeä kuitenkin asetella systemaattisesti yksi kerros pystyyn ja toinen vaakaan, jotta ei veny miten sattuu.























perjantai 30. joulukuuta 2016

Neulotut polvenlämmittimet merinovillasta

Nämä syntyivät anopille tilaustyönä jouluksi. Lankana 100% merinovillaa ja sukkapuikot nro 3.

Luo 108 silmukkaa ja jaa 4:lle puikolle. Neulo 3 oikein 3 nurin joustinneuletta 33 kerrosta. Sitten jatka takaosaa 3o 3n 57:llä silmukalla ja polviosaa 51:llä silmukalla.

Tee oheista mallineuletta viisi mallikertaa (5*7 kerrosta). Siinä vuorottelevat helmineule ja palmikot. Palmikot letittyvät sisäänpäin.

Kun olet tehnyt kaksi mallikerrosta tee taakse polvitaitteelle aukko niin, että päätä keskellä 33 silmukkaa (11 kolmen silmukan joustinneuletta).
Seuraavalla kerroksella korvaa nämä luomalla 22 silmukkaa (2oikein, 2 nurin joustinneuletta). Samalla lämmitin kapenee sopivasti.

Kun polven kuviointi on valmis kavenna tasaisesti vielä niin että joustinneule jatkuu 2o 2 n kuviolla (72 silmukkaa). Neulo näin 33 kerrosta ja päättele.





























































Huivi äidille ja tyttärelle

Ohuesta, valmiiksi monivärisestä langasta syntyy keveitä ja silti lämpiä, kauniita huiveja. Oranssimpi äidille, mustaharmaa itselleni. Langat tutusta Tallinnan liikkeestä (Karnaluks).


Tähän toiset kuvat ja ohje pitsikuvioon.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Juhlavampiin kattauksiin


Kyllä, olen hurahtanut kateliinojen tekoon :) 
Isoäidin mallin lisäksi löysin netistä ohjeen kauniiseen malliin, sekin taitaa olla suomalainen malli.




Kate- tai väliliinojen lisäksi olen tehnyt paksummasta puuvillalangasta tabletteja ja lasinalusia. Toimivat myös pikkuliinoina kukkavaasin tms. alle.









Kesä- ja talvisukkia

Villasukkia tarvitaan aina, mökillä, kotona, saappaisiin, sänkysukiksi. Ohuesta villalangasta syntyy mukavantuntuisia ja -näköisiä käyttösukkia.





Palmikkosukan joustinkuvio syntyy 2 nurin - 4 oikein -jaolla. 8. kierroksella oikein neulotuista 2 apupuikolle eteen (en käytä erillistä vaan aina edellistä puikkoa apuna), seuraavat 2 takaa oikein ja sitten kaksi apupuikoilta oikein. Ohueen lankaan 38-40 kokoon 58 silmukkaa (16-18-16-18).


Kantapää vikan ja ekan puikon silmukoilla, niin että alkaa ja päättyy palmikkosilmukoihin (nurjat jatkavat reunustaen sileällä syntyvää pohjaa).



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pyöreä farkkumatto

Tänä valmistui tummista ja vaaleista farkuista. Halkaisija noin 80 cm. Reunaan ontelokuteesta siisti reunus!



keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Farkut matoiksi -projekti

Vanhoille farkuille löytyy vaikka minkälaisia kierrätyskeinoja. Itse kokeilin matontekoa. Vaatii hyvää leikkuu ja virkkauskättä, sillä materiaalihan on melko jäykkää.

Leikkasin ohutta, noin puolen sentin kudetta. Kokeilin ensin tällaista raitaversiota kenkämatoksi. Syntyi kaksista miesten farkuista kiinteillä silmukoilla. Voisi vielä viimeistellä reunoja, mutta toisaalta farkkujuttujen kuuluukin olla vähän risaisia!